Elettiinpä päivää paria jälkeen euron tulon. Luonto oli pukeutunut valkoiseen vaippaansa. Pakkanen paukkui nurkissa, joten ei siis tarjennut muualla kuin Saabissa. Eräs asia kuitenkin kalvoi mieltä. Huomenna olisi SE päivä. Siis päivä, jolloin olisi aika mennä vaimon tarkastettavaksi hammaslääkärin tuoliin. Kaikki kuluneen vuoden pahat teot olisivat nyt edessä. Voisi sanoa, että oli maksun aika.

Ahdistavaa oloa lievittääkseni ajattelin ansiokkaasti pitää erityistä huolta vaimon autosta. Jos vaikka se olisi hyvin lämmitetty, saattaisin päästä kuin koira veräjästä. Niinpä pistin illalla molempien seuraavana päivänä tarvittavien autojen lämmittimien ajastimet kohdalleen. Olihan sentään pakkastakin reilut parikymmentä astetta.

Aamutuimaan rakentelin aamupalaa olettaen tästäkin päivästä lopulta selvittävän. Hyvästelin vaimo -kullan matkaan. Meidän aikamme poikien kanssa koittaisi heti päivän alkuun. Matkamme suuntautuisi Kuhmoisiin, jossa kyseinen katsastus- ja remonttiasema sijaitsee.

Uskoin kaiken olevan vähintäänkin hyvässä hoidossa mutta mutta....
Kännykkä soi pöydällä. Vaimo totesi, ettei auto ollutkaan lämmin ja ettei se suostu starttaamaan, hörähtää vain ja sitten ei mitään. Riipaisin nopeasti lähimmät talvisaappaat jalkaan ja painelin reipasta ravia talliin. Huomattakoon tässä yhteydessä, että kyse ei ole ns. ravitallista, vaan siis saabitallista.

Kerran aiemmin oli käynyt samoin: automaattisulakkeen kuorma oli mennyt yli, koska tietysti sisätilalämmittimetkin olivat suurimmalla teholla. Kasvot kalpeina kurkistin talliin, jossa onneton kuljettaja oli yrittänyt saada tonnisen käyntiin. Hitsin tietokoneihmeet, juuri silloin, kuin niitä kipeimmin tarvitsisi, ne alkavat pottuilla.

Sain lopulta narrattua auton käyntiin mutta tyhjää se ei suostunut käymään sekuntiakaan, siksi se ei siis myöskään ollut jäänyt käyntiin. Päättelin nokkelasti, että lienee parasta valita se vanha ja vakaa satanen, se ainakin lähtee.

Niin lähtikin ja lämmitysstöpseli seinästä ja pistokkeen kannatin autosta myös. Tulivat kaikki kolme kuin eno vintiltä mutta melkoisen ripeästi.
Eipä ollut vaimorukka hermostuksissaan muistanut pilttuussaan seissyttä autoa riimustaan irrottaa. Sieltä tuli narua auton perässä kuin käärmettä pesästä !

Viis yhdestä sähköjohdosta, pääasia oli, että auto pelasi…..niin tai siis ehkä ainakin jonkin aikaa. Oli näet ollut tarkoitus tankata vanha kelpo satanen ennen reissua ja sehän olisi ollut meidän hommamme.

Otsasuonen jo lievästi punoittaessa rouva riensi Nesteen asemalle. Kun oikein pitää kiirettä, saattaisi ehtiä sen tankatakin.
Turvallista matkaa, kyllä se siitä.

Eikä aikaakaan, kun kännykkä pärähti vaativaan sävyyn. Soittajan äänessä alkoi olla jo hiipivää epätoivoa. Ei kuulemma aukea tankin korkin lukko. On jäässä.
Onneksi satuin olemaan juuri lämmittämässä onnetonta tonnista. Tuossa tuokiossa olin huoltoasemalla. Totta se oli: korkki jäässä, matkaa 45 km ja tankissa ehkä viisi litraa bensaa.

Syvää varmuutta äänessä vakuutin SEN kyllä riittävän, eikun matkaan veli hopea!
Apumiehen paikalla istunut vaimon työtoveri piti parempana mennä takaisin kotiin, päivästä ei todennäköisesti tulisi mitään kuitenkaan.

Punainen satanen kaikkosi taivaanrannan taa kuin lännen elokuvissa ikään. Samalla hetkellä tonninen alkoi käydä tyhjää. Nopeasti kohonnut lämpötila oli kaiketi aiheuttanut ongelmat.
Niinpä päätin lähteä reissuun sillä ja luovuttaa sen perillä taas varsinaiselle käyttäjälleen. Tyytyväisenä ajelin poikien kanssa kohti päivän päätapahtumaa: vuositarkastusta. Jotenkin vilunväreet kuitenkin alkoivat kulkea selkäpiissä. Todennäköisesti se johtui vain etovasta epävarmuuden tunteesta ja perhosten rientämisestä vatsalaukun eri osastoissa. Asiasi on esissä, kuten entinen mies sanoi.

Mutta ei, kyllä tonnisen lämppäri puhalsi ihka selvää kylmää. Olihan se tehnyt tämän jo kerran aiemmin mutta että juuri tänään. Toisaalta on todettava, että hieman ulkoilmaa ( -8C astetta ) raikkaampi ajoviima viilentää merkittävällä tavalla kuumana käyvän kuskin tuntemuksia. Yhtä kaikki naamat kuurassa selvisimme perille.

Ilmeisesti lempeänä tuntemani elämänvaloni aisti tilanteen ahdistavuuden. Niinpä selvisin olemattomin huomautuksin. Pahin ei toteutunut tai sitten olin kohdellut aviosiippaani asiallisesti edellisen vuoden, tai ehkäpä vähien rahojen uhraaminen joululahjoihin tuotti hyvää satoa.

Kävin tarkastuksen jälkeen kokeilemassa tonnaria. Se käynnistyi heti, kävi tyhjää kuin tyhjää vain ja lämppärikin tuotti selvästi vanhahkon lehmän henkäystä tehokkaamman tuloksen. Vihellellen palasimme kotiin satasella ja sitten burgerille poikien toivomuksesta.

Uskoin päivän huonon onnen kiintiön täyttyneen. Niin siis luulin. Illalla, kun vaimo huristeli kotiin tuli soitto tien päältä. Että Saabissako on ajettava rukkaset kädessä ja pipa korvilla. Menee viä rotvalli reunaa.

Päivän saldo huonon onnen osalta oli jo täyttynyt, joten mielen täytti sen sijaa hysteerinen nauru, joka on ominaista syvän järkytyksen kokeneen henkilön käyttäytymismallina. Lasittunein katsein odottelin nenä lasissa tonnarin tuloa.
Päivä kaiketi oli ollut jotain kerrassaan ainutlaatuista, sillä myös parempi puolisko osoitti lähinnä tragikomiikan piirteitä enemmän kuin pyhää vihaa mokomia rakkineita kohtaan. Allekirjoittanuthan luonnollisesti oli syytön moiseen.

Itse sen sijaan järkytyksen jälkeen uhosin vaihtavani tilalle kelpo Ladan, sille ainakin osaa tehdä jotakin, koska vaikeusasteeltaan se on seuraava rautakangesta, sirpistä ja vasarasta.

Onneksi on kuitenkin verkko…siis saabistien lista. Kysely tuotti lukuisen määrän erinomaisia ohjeita.
Tutkin ns. tähtäintä kojetaulussa. Tähtäimen merkitys on ainutkertainen koko auton lämpöjärjestelmälle. Tosin on vaikea sanoa kuinka ainutkertainen, koska en ymmärtänyt sen toimintaperiaatteesta enempää kuin sika Otavasta. Sikahan ei tunnetusti ole tähtitieteen etevimpiä tutkijoita. Toisaalta tuntuu oudolta, että koko auton hieno systeemi kaatuu leikkiauton sähkömoottorin perässä pyörivään Pahka-Sika propelliin. Toisaalta sanotaanhan eräässä koululaulussakin, että " Pienikin on tärkeä, pienikin voi tuoda, ympärilleen lämpöä, hyvää mieltä suoda"….

Propelli ei pyörinyt. Olihan se pakkasten aikana pitänyt melua, joka muistutti erehdyttävästi ääntä, joka tulee siasta, kun sitä katkaistaan elävänä kahtia tylsällä rautasahalla. Pukkasin meisselillä propellille vauhtia ja lämpöähän alkoi tulla.
Ette ikinä usko miten pienestä maailma voi olla kiinni ja toisaalta miten pieni propelli saattaa aikaan saada myönteisen lämpöefektin suorastaan olisi voinut sanoa, " No onkos tullut kesä nyt talven keskelle" tai " Käy lämmin henkäys talvisäässä..."

Esittelin vaimolle asiaa ja totesin, että vähäisten varojemme säästämiseksi hän käyttäisi pientä meisseliä käynnistämään lämmitysjärjestelmän tyyliin " Vartoos pikku hetki ku mä pistän ropellin pyärimään."
Jostain syystä ajatus ei saanut laajamittaista kannatusta, vaan ponsi meni äänestykseen. Sen tulos oli tasan 1 - 1 mutta puheenjohtajan ääni ratkaisi.

Tuskin oli ollenkaan hullumpaa tilata uusi tähtäin kojetauluun. Nyt ainakin on lämppäri pelannut, millä on myös perhesovun kannalta siunauksellinen vaikutus.

Mitäkö tällä jutulla haluan sanoa? Nautitaan Suomen talvesta ja luotettavista talviautoistamme. Erityisen hyvin maamme kauniista ja kylmästä talvesta voi nauttia ääriautomatisoidussa autossa, jonka lämpöjärjestelmä takkuilee. Oikeastaan olisi ollut tarve kairata reikä pohjapeltiin ja asentaa pilkkijakkara auton oman tuolin tilalle. Termospullo viereen ja kevyesti laulellen " Tunnettua kalamiestä" vaaputtamaan kättä ylös ja alas. Pilkkivapa ei olisi ollut välttämätön, koska tunnelma oli jo ilman sitä verrattain aito hyytävän viiman puhaltaessa kasvoille ja hampaitten kalistessa rytmikkäästi vastakkain kuin espanjalaiset kastanjetit. Tosin niiden suhdetta talvikalastukseen on vaikea nähdä varsinkaan huurtuneiden silmälasien takaa. Tiettyä yleiseurooppalaista kokonaisuutta se ehkä olisi tuonut tilanteeseen.

Sen pituinen se ja joka sana oli totta…..joskaan en erityisemmin kyseistä päivää välitä muistella…jostain syystä vaan.

Vesapo